Luonnonvaraiset eläimet ja niiden elinympäristöt – Suomen luonnon hiljainen hätähuuto

Suomi tunnetaan maailmanlaajuisesti puhtaasta luonnostaan – tuhansista järvistä, soiden ja metsien kirjosta sekä saariston karunkauniista maisemista. Näissä maisemissa elää arviolta yli 48 000 eliölajia: nisäkkäitä, lintuja, hyönteisiä, kasveja ja sieniä. Monille ne ovat tuttuja retkipoluilta tai pihapiirin reunoilta – mutta suuri osa tästä lajikirjosta on nyt hiljaisessa kriisissä. Luonnonvaraiset eläimet menettävät elinympäristöjään yhä kiihtyvällä tahdilla, ja lajeja häviää huomaamatta.

🐺 Elinympäristöjen pirstoutuminen: Näennäisesti vihreä, todellisuudessa sirpaleinen

Metsät ovat perinteisesti olleet suomalaisten lajien selkäranka. Mutta nykyisin yhä harvempi metsä on luonnontilainen. Avohakkuut, metsätalouden yksipuolistuminen ja infrastruktuurin rakentaminen ovat pirstoneet laajoista metsäalueista pieniä laikkuja, joiden välillä liikkuminen käy vaikeaksi monille eläimille.

Erityisesti vaativat metsälajit, kuten liito-orava, palokärki ja karhu, tarvitsevat suuria ja yhtenäisiä metsäalueita. Liito-orava elää vanhoissa kuusikoissa ja haapametsissä – ja kun nämä häviävät, häviää myös laji itse. Sama pätee moniin lahottajasieniin, kääpiin ja kolopesijöihin, joiden merkitys ravinteiden kierrossa ja metsän terveyden ylläpidossa on elintärkeä.

🦆 Kosteikot ja perinnemaisemat – kadonneet hiljalleen maisemasta ja mielistä

Suot ja kosteikot ovat Suomen luonnon alkuperäisiä, laajoja elinympäristöjä. Silti yli 50 % alkuperäisistä soista on ojitettu metsänkasvatukseen viime vuosisadan aikana. Tämä on tuhonnut kotina toimineet elinympäristöt monilta lajeilta: kurjelta, kapustarinnalta, suosirrilta ja lukuisilta hyönteis- ja kasvilajeilta.

Samaan aikaan perinnemaisemat – niityt, kedot ja hakamaat – ovat lähes kadonneet modernin maatalouden muututtua koneelliseksi ja laidunnuksen loputtua. Näillä kukkivilla elinalueilla viihtyivät niittykirvinen, ruisrääkkä, päiväperhoset ja monet pölyttäjät, jotka ovat nyt vakavasti taantuneet.

🦉 Yli kolmannes lajeista taantuvia tai uhanalaisia – mitä Punainen kirja kertoo?

Vuoden 2019 Suomen lajien uhanalaisuusarviointi (Punainen kirja) kertoo karun totuuden:
🔴 1/9 lajeista on uhanalainen
🟠 Yli 35 % arvioiduista lajeista on taantuvia, silmälläpidettäviä tai vaarassa kadota kokonaan

Suurin osa uhanalaisista lajeista on metsään, lahopuuhun, soihin tai perinnemaisemiin sidoksissa. Uhattuja ovat muun muassa:

• 🐾 Naali – lähes kokonaan kadonnut Suomen tuntureilta

• 🐤 Riekko – hävinnyt suurelta osin Etelä-Suomesta

• 🐓 Metso – symbolilintu, jonka kanta hupenee myös eteläisillä levinneisyysalueilla

Nämä lajit ovat tuttuja suomalaisille – ne ovat osa kulttuuriamme, tarinoitamme ja maisemaamme. Niiden väheneminen on myös varoitusmerkki koko ekosysteemin tilasta.

🌱 Mitä voimme tehdä? – Luonnon pelastaminen on vielä mahdollista

Vaikka tilanne on kriittinen, meillä on yhä mahdollisuus vaikuttaa. Monimuotoisuuden pelastaminen ei vaadi täydellistä palauttamista menneeseen – vaan fiksuja, yhteisiä päätöksiä ja konkreettisia tekoja.

✅ Suojele ja ennallista luonnonympäristöjä

• Suojele jäljellä olevia vanhoja metsiä, soita ja perinnemaisemia.

• Ennallista ojitettuja soita palauttamalla vesitalous ja kasvillisuus.

• Lisää lahopuuta talousmetsiin ja rakenna säästöpuuryhmiä lajiston tueksi.

✅ Vähennä pirstoutumista ja luo ekologisia käytäviä

• Yhdistä suojelualueita viheryhteyksillä, kuten luonnonmukaisilla metsäsilloilla tai suojakaistoilla.

• Huomioi lajien liikkumismahdollisuudet esimerkiksi kaavoituksessa ja metsätoimissa.

✅ Tue perinnebiotooppien hoitoa

• Edistä laidunnusta ja niittoa – esimerkiksi tukemalla paikallisia maisemanhoitajia.

• Osallistu luonnonhoitotalkoisiin tai tee pihatöissä tilaa luonnolle: niittykasveille, pölyttäjille ja lahopuille.

💡 Hiljainen hätähuuto ei ole myöhäistä kuulla

Luonnonvaraiset eläimet eivät voi itse puolustaa elinympäristöjään – mutta me voimme. Kun suojelemme niiden koteja, suojelemme myös omaa tulevaisuuttamme. Suomen luonto ei tarvitse sääliä, vaan tekoja. Vielä ei ole liian myöhäistä pysäyttää lajikatoa ja antaa luonnolle mahdollisuus toipua.